Miksi kiinnitän nyt enemän huomiota yksityiskohtiin; muotoihin ja väreihin? Miksi en silti kuule ääniä tai huomaa ilmeitä? Kun katson ihmistä vaivaudun. Tajuntani hämärtyy, enkä ymmärrä. En sillä hetkellä edes tahdo ymmärtää. Mutta sitten, kun olen yksin tunnen itseni vapaaksi. Tutkiskelen ympäristöä silmilläni kuin lapsi, joka näkee maailman ensimmäisen kerran. Ihmettelee, mutta ei kyseenalaista. Puhkeaa kukkaan, mutta ei tavoittele taivasta.
Elää sitä hetkeä, joka on käsillä.